Rodusta

Rodun historiaa

Beaglen tyypin pienajokoirana arvioidaan syntyneen viimeistään 1300-luvulla Englannissa, ja se vakiintui parisataa vuotta myöhemmin. Rotu alkoi levitä 1600-luvulla, ja niihin aikoihin se oli myös ”kuninkaallinen” rotu. Useimmilla hallitsijoilla oli beagleajue. Varhain syntyi myös beaglen kääpiömuoto ”pocket beagle” eli taskubeagle. Sen säkäkorkeus oli alle 25 cm. Toista muunnosta , karkeakarvaista beaglea, on esiintynyt harvalukuisena vielä viime vuosikymmeninä.

Suomeen beagle saapui ensimmäisen kerran yli sata vuotta sitten. Silloin tuotiin Ruotsista beaglepari, jolla tehtiin pari – kolme pentuetta. Sen jälkeen nämä koirat risteytettiin isojen ajokoirien kanssa, eikä beagle silloin vielä ollut Suomessa vakiintunut. Lopullisesti beagle tuli Suomeen v. 1956, kun Tor Schauman toi Yhdysvalloista Rumbo-kennelistä uroksen ja kaksi narttua. Niiden seuraavana vuonna syntyneet viisi narttupentua (ns. Turres-tytöt) ovat Suomen beaglekannan kantaäidit. Beagle yleistyi nopeasti Suomessa.

Rotuominaisuuksista

Beagle on maailmanlaajuisesti erittäin suosittu, maailman viidenneksi yleisin rotu, eikä suotta – beagle on kätevän kokoinen (säkäkorkeus 33-40 cm), sillä on helppohoitoinen lyhyt karva, ja se on luonteeltaan avoin, sosiaalinen, sopeutuvainen, lempeä, leikkisä ja reipas koira, jolle on tunnusmaista ”happy go lucky”-asenne. Alun perin ajuekäyttöön jalostettuna ajokoirana beagle on hyvin laumasosiaalinen, ja useimmiten se tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa isommassakin porukassa lauman sukupuoli- ja ikärakenteesta riippumatta.

Helposti käsiteltävä, kiltti ja sopeutuvainen beagle on valitettavasti myös koe-eläinlaitosten eläinkokeisiin käyttämä rotu tänäkin päivänä.

Suomessa rodun vuotuiset rekisteröinnit ovat asettuneet 500 pennun paikkeille.

Pohjoismaissa beaglea käytetään metsästykseen yksin ajavana koirana. Suomessa beagleilla metsästetään pääasiassa jänistä ja jonkin verran kettua, Ruotsissa ja Norjassa, metsästyslain sen siellä mahdollistaessa, näiden lisäksi myös kaurista.

Rodun luonneominaisuudet tekevät beaglesta mukavan harrastus- ja seurakoiran. Se ei ole kovin miellyttämisenhaluinen, mutta ahneus on yksi beaglen tunnusomaisista piirteistä, joten beagle on useimmiten juuri ruualla helposti motivoitavissa. Beagle on nopeasti oppiva ja älykäs koira, kun vain löytää omalle koiralle sopivan palkkausmuodon. Kouluttaminen vaatii siis omistajalta kekseliäisyyttä motivoida beaglea oikein, sillä muuten hajujen maailma vie helposti nenällään maailmaa havainnoivaa koiraa. Moni beagle osoittaa myös kekseliäisyyttä, kun kyseessä on syötävän hankkiminen, oli kyseessä sitten roskakaapin avaaminen tai ruuan varastaminen jostakin meidän ihmisten mielestä mahdottomasta paikasta.

Moni rodusta kiinnostunut kysyy usein ensimmäisenä, pystyykö beaglea pitämään lenkeillä tai omassa pihassa irti. Rodun alkuperä tekee beaglesta perusluonteeltaan hyvin itsenäisen. Se lähtee mielellään jo pentuna omille tutkimusretkilleen ja irtoaa rohkeasti omistajastaan hyvinkin kauas. Beagle ei siis ole aitaamattomalle pihalle yksinään jätettävä koira, sillä se lähtee erittäin todennäköisesti silmän vältettyä seikkailemaan. Luoksetulon opettaminen onkin niitä tärkeimpiä asioita, ja sitä lähdetään harjoittelemaan heti pentuiässä. Pentua kannattaa pitää turvallisissa paikoissa mahdollisimman paljon irti ja palkita luoksetulosta aina ylitsevuotavasti. Määrätietoisella ja sinnikkäällä kouluttamisella on suuri vaikutus beaglen vapaana pidettävyyteen. Tosin on hyvin yksilökohtaista ja tietysti kouluttajasta riippuvaa, onko koira pidettävissä irti aikuisena enää sen jälkeen, kun se on herännyt hajujen ihanaan maailmaan. Sosiaalisena tyyppinä beagle on onneksi useimmiten hyvä koirapuistoilija, joten vapautta pystyy tarjoamaan turvallisesti myös kaupunkiolosuhteissa. Vapaana juokseminen ainakin silloin tällöin on jokaisen koiran oikeus ja tutkapannan kanssa se on mahdollista, vaikka beaglen kanssa ei metsästystä harrastaisikaan.

Beagle on kohtalaisen energinen ja vilkas koira. Etenkin beaglen ensimmäisen elinvuoden aikana moni uusi omistaja yllättyy koiransa energisyydestä. Beagle tarvitsee paljon liikuntaa, jotta tämä energia ei purkautuisi vääriin asioihin, esim. tuhotöihin kotona. Tosin beagle ei muutamassa päivässä mene pitkin seiniä, vaikka elämässä olisi vähemmän aktiivinen ajanjakso menossa. Paras tapa beaglen väsyttämiseen on tarjota haasteita sen nenälle ja älylle. Tähän tarjoavat mahdollisuuden kaikki erilaiset koiraharrastuslajit, jotka sopivat beaglelle oivallisesti. Kotona erilaisten etsimistehtävien ja temppujen opettamisen rajana on vain omistajan mielikuvitus. Toisaalta beaglet ovat erittäin mukavuudenhaluisia, ja aikuinen beagle saattaa kääntyä nenäänsä nyrpistäen ulko-oven kynnyksellä sadepäivänä, jos sen on saanut peiton välistä sinne asti houkuteltua.

Rodussa esiintyvistä sairauksista ja vioista

Beagle on rakenteeltaan liioittelematon peruskoira. Jalostuksen tavoiteohjelman mukaan suurimmat ongelmat ovat ylikorkeus, piilokiveksisyys ja purentaviat. Rodussa esiintyviä silmäsairauksia ovat mm. kaihi, distichiasis (ylimääräisiä ripsiä) ja cherry eye (vilkkuluomen esiin luiskahdus). Jonkin verran terveysongelmia aiheuttavat erilaiset autoimmuunisairaudet, joita ovat esimerkiksi allergiat. Luustoa ja niveliä kuvataan vielä vähissä määrin, mutta keskimäärin beaglejen lonkat ovat lonkka-asteikolla B tai C. Joitakin polvivikaisia koiria on tiedossa. Selkänikamien ja niiden välilevyjen vikoja esiintyy jonkin verran, samoin epilepsiaa ja kilpirauhasen sairauksia. Beagle ei rotuna kuulu PEVISA-ohjelmaan, joten pentuerekisteröinnille ei ole erityisehtoja.

ROTUMÄÄRITELMÄ